OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yrittäjähenkinen? Ai mää vai?

Yrittäjähenkisyys. Mitä se on? Tuo sana on tullut viime vuosina varsin tutuksi, mutta määritelmiä sille on varmasti yhtä paljon kuin on yrittäjiäkin, tai niitä yrittäjähenkisiä.

En ole ikinä sen kummemmin haaveillut yrittäjyydestä tai tavoitellut sitä. Minulla ei ole yrittäjätaustaa perheessäni eikä se ole ollut muutenkaan minulle kovin tuttua ennen Proakatemiaa. Kuitenkin kelatessani lapsuutta ja nuoruutta huomaan, että jokin pieni yrittäjä sisälläni on aina ollut. Lapsuudenkodin olohuoneessa tein kauppaa sisarusten ja vanhempien lempivaatteilla ja isovanhempien luona vieraillessa pop up -kahvila Kippis & Kulaus piti minut kiireisenä. Omaa lehteäkin julkaisin noin vuosina 1998-2001, levikki oli aikalailla perhepiirin kokoinen.

En oikein tykkää suomenkielen yrittäjä-sanasta, mutta yrittänyt minä kyllä olen, koko pienen elämäni, milloin minkäkin asian parissa. Nuo ovat olleet tilaisuuksia oppia uutta, kehittää jotain omaa ja toteuttaa itseään. Menestys on takavuosina ollut hieman erilaista, mutta onnistumisten tärkeys ja merkitys on kuitenkin ollut aina suuri . 

Yrittäjähenkisyys on siis mielestäni ennen kaikkea asennetta, tapa tehdä ja ajatella. Oletko sinä yrittäjähenkinen ja mitä se sinulle tarkoittaa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Loppuun vielä samat kysymykset, joihin Johanna jo aiemmin vastasi:


Mikä yrittäjyydessä kiehtoo?

Mahdollisuus rakentaa itse oma ura ja elämä juuri sellaiseksi kuin tahtoo kiehtoo. Se, että on tilivelvollinen vain itselleen ja vastuussa omista tekemisistään, mutta toisaalta tieto siitä, ketä kiittää onnistumisita ja menestyksestä.

Mikä oli ratkaisevin askel yrittäjäksi lähtemisessä?

Opiskeluaikana sai melkoisen hyvän maistiaisen siitä, millaista yrittäjyys on. Kun sain ajatuksen siitä vapaudesta, vastuusta, mahdollisuuksista ja monipuolisuudesta minkä yrittäjyys tarjoaa, ei toisen leipiin lähteminen ollut enää vaihtoehto. Merkittävin kirja, joka vaikutti päätökseeni oli Taivas+Helvetti. Sen luettuani vain tajusin, että jos en minä, niin kuka ja jos ei nyt, niin milloin. (Tästä ja muista kirjakolahduksista jutellaan muuten jatkossa lisääkin…)

Mikä pelottaa eniten yrittäjyydessä?

Haluaisin kovasti sanoa, että ei mikään. Totta puhuakseni olo on kaikkinensa melko varma ja tiedän mitä olen tekemässä. Tiedän myös sen, että meillä on Johannan kanssa mahdollisuudet ihan mihin vaan ja takuulla löydämme keinot onnistua. Yksi ihan aiheellinenkin jännityksen aihe on se, että pystymme säilyttämään tekemisessämme fokuksen ja keskittymään olennaiseen. Olemme molemmat innostujia ja ideoijia ja helposti juttu lähtee rönsyilemään. Hienot jutut lipuvat helposti ohitse pikku yksityiskohtiin keskittyessä.

Tavoitteeni vuodelle 2015

Tavoitteenani on tasapainoilla tavoitteellisen eteenpäin vievän ahkeran tekemisen ja jokaisessa pienessä hetkessä piilevän onnellisuuden välillä. Lisäksi pitäisi muistaa säilyttää ahkera lukeminen ja itsensä kehittäminen oleellisena osana arkea.

<3 Vilma

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

6.3.2015

Hurja Media Oy | Y-tunnus: 2661687-4

Top