2018

Uusi vuosi 2018 on täällä – miltä some nyt näyttää?

Terve vaan 2018! Vähän yli viikko uutta vuotta takana ja vanha on jo jäänyt unholaan. Enää ei mietitä, mitä vuonna 2017 tapahtui, vaan siristellään kohti häikäisevää tulevaisuutta.

Vuoden vaihtuessa olemme tavanneet kiillottaa kristallipallomme ja ennustaa, mitä tuleva uusi somevuosi tuo tullessaan – emmekä poikkea periaatteesta nytkään!

Kääk, kattavuus laskee!

Niin se vain on: olemme Facebookin algoritmin armoilla. Jo pitkään on povattu, että Facebook alkaa leikata yrityssisältöjen orgaanista kattavuutta, jotta oman kohderyhmän havittelemiseen olisi käytettävä entistä enemmän mainosrahaa. Vuoden 2017 loppupuolella se alkoi vihdoin näkyä luvuissa: orgaanista kattavuutta ei heru enää yhtä helpolla kuin ennen viime syksyä. Tämä tarkoittaa, että ilman mainosrahaa ei porskuteta.

Toisaalta taas se korostaa entisestään sitä, mistä viime vuodet on höyrytty: hyvillä sisällöillä on yhä suurempi merkitys. Ainoastaan sellaisilla lyödään läpi.

Millaisia ne hyvät sisällöt sitten tänä vuonna ovat?

Ei hajutonta ja mautonta

Kuluttajat ovat jakautuneet erilaisiin segmentteihin eli pienempiin ryhmiin, jotka haluavat profiloitua valintojensa perusteella. Yksi pitää kiinni Twitteristä, toinen on ryhtynyt jodlaamaan nuorten suosimassa Jodelissa, kolmas on siirtynyt Snapchatista Instagramiin.

Jodlaaja haluaa someasiakaspalvelua aiemmilta asiointikerroilta tutulta tyypiltä yrityksen Facebook-chatissa, twiittaaja valitsee pankin, jonka muistaa bloggaajayhteistyöstä ja Instagramiin siirtynyt seuraa Facebookissa sitä mediabrändiä, joka jakaa paljon eläinkuvia.

Segmentoituminen vaikuttaa kaikkeen somessa: seurattavat tilit, profiili, vaikuttajat ja yritykset valitaan niin, että ne jakavat samanlaisen arvomaailman ja sopivat omaan tyyliin.

Arvoviestinnästä somessa on höyrytty jo parin vuoden ajan, mutta sen merkitys korostuu entisestään. Miten hajuttomaan ja mauttomaan edes voisi profiloitua?

Somessa toimivien organisaatioiden arvot saavat näkyä yhä enemmän ja sitä odotetaankin. Persoonien näkyminen ei tarkoita enää sitä, että someaspan viestit allekirjoittaa oman vakuutusyhtiön tuttu työntekijä, vaan koko sisällöllä otetaan kantaa tai ollaan värikkäitä.

Miten somessa erotutaan, mutta tyylikkäästi?

Asiantuntija tekee somea

Onneksi tämä on vihdoin totta: some ei ole enää leikkikenttä, jossa telmitään päämäärättömästi. Sitä tekevät ammattilaiset: kokeneet markkinoinnin, viestinnän tai jonkun muun alan osaajat.

Yhä useampi organisaatio on herännyt tähän viimeisen vuoden aikana ja palkannut someammattilaisen, joka tekee tavoitteellisesti tuloksellista somea: sisältöjä, mainoskampanjoita, aspaa ja muuta.

Mikä talon sisältä löytyvän someammattilaisen vaihtoehto voisi olla – aletaanko vuonna 2018 käyttää somevuokratyöläisiä? Jos pienellä yrityksellä ei ole uskallusta satsata kokopäiväiseen sometyyppiin, ehkäpä somen vuokratyöläinen voisi tulla hätiin hoitamaan hommat päivä-, viikko- tai kuukausisopimuksella? Entä mistä löytyvät ne sometekijät, jotka hallitsevat koko somen – vai ovatko erikoistuneet someammattilaiset yhä kysytympiä?

Näiden kolmen trendin lisäksi somen vuosi 2018 tuo muutakin uutta. Seuraamme silmä kovana, mitä käy Jodelille. Löytyykö sieltä paikka markkinoille samalla tavalla kuin Tinderistä? Onnistuuko joku yritys tänä vuonna vihdoin aidosti hyödyntämään WhatsAppin valtavat käyttäjämäärät? Millaisen roolin tekoälyn kehittyvä käyttö ottaa someaspassa? Kuinka presidentinvaaleissa hyödynnetään somen mahdollisuuksia? Miten vaikuttajamarkkinointi kehittyy, kun sen työkalut ovat parantuneet jo nyt eri somekanavissa

 

Kaikista sometrendeistä ja ajankohtaisista kiinnostavista caseista kuulet lisää Hurjan #somepajassa. Järjestämme Tampereella tiistaina 16.1. ja Helsingissä torstaina 18.1. somevalmennuksen vuoden trendeistä. Ilmoittaudu mukaan täällä ja tule oppimaan, kuinka some otetaan haltuun tänä vuonna.

 

Jenni

 

9.1.2018

Hurja Media Oy | Y-tunnus: 2661687-4

Top