#someaamupala_tammikuu-01

#someaamupala oli täällä taas!

Julkisissa #someaamupaloissa kerkesi olemaan hyvän mittainen tauko, kun keskityimme nykyisiin asiakkaisiimme sekä räätälöityihin aamupalatuokioihin. Hurja Median synttäreiden kunniaksi päätimme kuitenkin herätellä #someaamupalan talviunilta tammikuussa ja hyvä niin! Iso kiitos vielä kaikille mukana olleille, Tampereella ja Helsingissä. Ai että on piristävää tutustua uusiin ihmisiin, vaihtaa ajatuksia jo tutuksi tulleiden kanssa ja kuulla muiden kokemuksia ja näkemyksiä tutuista aiheista uudesta näkökulmasta!

Jo viime vuodesta tutuksi tulleeseen tapaan starttasimme vuoden kesksutelemalla 2016 some-trendeistä. Aihetta on pyöritelty paljon, suunnat ovat selkeitä, mutta toisaalta vuoden lopussa on aina virkistävää huomata, että kaikkea ei pystytä ennustamaan etukäteen.

Etenimme jälleen väitteiden kautta, jotka kuuluivat seuraavasti:

1. 2016 tavoitat yleisösi artistien, bloggaajien ja somepersoonien kautta.

2. Periscope ja sen kaltaiset sovellukset sekä Facebookin livestriimaus lisäävät hyvän sisällön määrää.

3. Viestien on oltava yhä henkilökohtaisempia, puhuttelevampia ja tiiviimpiä.

4. Mittaa tai kuole.

Mitä ajatuksia nämä herättävät? Mikä on oma väitteesi? Tsekkaa Hehku Visualin tekemät visuaaliset muistiinpanot aamujen ajatuksenjuoksusta. Missä meidän pitäisi nähdä seuraavaksi ja milloin? Twiittaa ajatuksesi #someaamupala-häsällä.
Vilma

#someaamupala_tammikuu-01 (1)

 

10.2.2016

Hurja Media Oy | Y-tunnus: 2661687-4

Top