5sos some Helsinki

Milloin keikoista tuli some-elämyksiä? – Case #SLFLHelsinki

Viime viikolla puhuttanut, Adelen kommenttien kautta jälleen esille nostettu aihe valokuvaamisesta konserteissa oli vielä kirkkaana mielessäni, kun 15-vuotias pikkusiskoni lähti viime viikonloppuna 5 Seconds of Summerin keikalle Hartwall Arenalle. Huikkasin hänelle ennen konserttia, että muistathan keskittyä keikkaan, älä valokuvaa turhaan – ammattilaiset hoitavat kyllä tuon homman.

Tapahtuman jälkeen sain kuulla keikkaraportin ja hämmästyin kun kuulin montako My Storya Snapchatissa oli keikan aikana jaettu, ja paljonko videoita kännykän muistiin oli tallentunut. Ensimmäinen ajatukseni oli: “Apua! Saitko sä itse keikasta mitään irti?”. Mitä enemmän siskoni kuvaili keikkaa ja toimintaansa siellä, tajusin, että hän sai ehkä jopa enemmän keikasta irti kuin ilman somea.

Äkkiä tämä tuntui aika hurjalta, sillä opin itse 15-vuotiaana luopumaan keikoilla käyttämistäni kertakäyttökameroista ja pokkareista, joilla tallensin ennen itselleni muistot keikalta. Huomasin silloin, että läsnäolo ja kameran pois jättäminen auttaa nauttimaan keikasta ihan erilaisella tasolla. Nyt kaikilla on älypuhelimet, ja kuvaamisen ja somettamisen kynnys tilanteessa kuin tilanteessa on madaltunut. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, etteikö keikasta voisi nauttia myös somettaen, Hartwall Arenan keikka on mielestäni hyvä osoitus tästä.

Tämä teksti ei ole avautuminen keikoilla kuvaamisesta, vaan oivallus siitä, kuinka paljon 2000-luvun sukupolven somekäyttäytyminen eroaa meidän muiden, ehkä “vanhempien” musiikkidiggareiden toiminnasta. Kysymys ei ole enää vain valokuvaamisesta keikalla, vaan koko elämyksen uudenlaisesta kokemisesta.

 

15-vuotiaan keikkakokemus: Snäppii ja FaceTimee

  1. Keikka alkaa: Snapchatissa 5 Seconds of Summerin My Storiesista seurattiin livenä, kun bändi astui lavalle. (Bändillä on keikan aikana oma snäppääjä, joka kuvaa tällaiset jutut.)
  2. Omaan Snapchatin My Storeihin tallentui keikan aikana noin 15-20 videota.
  3. Ns. normaalia videota ja valokuvia tallentui yli sata kipaletta omaan puhelimeen tulevaa käyttöä varten keikan jälkeen: julkaistavaksi Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
  4. Kaveri ei päässyt mukaan keikalle, joten tilannetta helpotettiin parin kappaleen mittaisella FaceTime-tuokiolla.
  5. Ennen ja jälkeen keikan #SLFLHelsinki täyttyi fanien kuvista, videoista ja yhtyeen kommunikaatiosta fanien suuntaan, pelkästään Instagramista kyseisen hashtagin alta löytyy yhteensä 2146 julkaisua. #SLFLHelsinki on siis yhtyeen Sounds Live Feels Live -kiertueen Suomen keikan virallinen hashtag. Yhtyeen maailmaan voit kurkistaa yleisesti hashtagin #5sos alta.

 

Artistilla on merkitystä

On hyvä muistaa, että 5 Seconds of Summerin kaltaiset artistit ovat yleisöineen kasvaneet some-maailmaan ja suurin hype ja kohtaamiset artistin ympärillä tapahtuvat somessa. Sama on verrattavissa Suomessa Robinin ja Isac Elliotin kaltaisiin artisteihin ja heidän kohdeyleisöönsä. En sano, etteivätkö vanhemman sukupolven artistit ole onnistuneet somessaan, mutta heidän yleisönsä on läsnä somessa eri kanavissa ja erilaisella rytmillä. Heidän yleisönsä nauttii keikoista eri tavalla.

Uskon, että nämä erot some-natiivien ja ei-some-natiivien kesken luovat myös eroavaisuuksia artistien suhtautumiseen keikoilla kuvaamiseen. 5 Seconds of Summer tuskin pitää pahana, että pelkästään heidän Suomen-keikastaan on somessa tuhansia julkaisuja. Se antaa heille näkyvyyttä ja vahvistaa faniyhteisöä. Se on osa 5sos-kulttuuria. Some on läsnä kaikessa heidän tekemisessään.

Viime viikonloppuna Helsinki täyttyi kahdesta kovin erilaisesta konsertista. Oma Facebookini täyttyi tuttavapiirini julkaisuista, joissa he kertoivat olevansa menossa tai olevansa paikan päällä Kaisaniemessä Queenin konsertissa. Keikalla otettiin paljon kuvia ja muutamia niistä julkaistiin keikan jälkeen. Some-elämys oli kuitenkin täysin erilainen kuin 5 Seconds of Summerin keikalla – #QueenHelsinki -hashtagin alta Instagramista löytyy 34 julkaisua.

Nämä yleisöt käyttävät eri kanavia, mutta ennen kaikkea live-elämyksen kokemus on muuttunut. Tämä herättää suuria ja hurjiakin ajatuksia tulevaisuudesta. Miltä näyttää live-konsertti viiden vuoden kuluttua? Olemmeko yleisössä virtuaalilasit päässä nauttien monimuotoisesta elämyksestä jakaen ja osallistuen?

XXX, Johanna

10.6.2016

Hurja Media Oy | Y-tunnus: 2661687-4

Top