blogi_jonathan_kansi

Kuinka promota artisti kiinnostavasti somessa? – Case #JonathanSuomeen

Jos olet seurannut viime aikoina Hurja Median some-kanavia, olet luultavasti törmännyt jenkkiartistiimme Jonathan Rundmaniin. Promosimme amerikan-suomalaisen Rundmanin lokakuista Suomen kiertuetta näyttävällä some-kampanjalla, jonka kulkuun ja tuloksiin pureudutaan tässä blogitekstissä.
Yhteistyömme michiganilaisen folk-pop -artistin, Jonathan Rundmanin kanssa alkoi vuosi sitten Jonathanin löydettyä Hurja Median Twitteristä. Viime keväänä uusi Look Up -albumi lanseerattiin Suomessa ja Hurja Media markkinoi levyä somessa #JonathanSuomeen -kampanjalla.

Jonathanilla on harvinaisen kiinnostava taustatarina. Hänen sukujuurensa ulottuvat 1500-luvun Loimaalle ja hänen esi-isänsä, kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen muumioitunut ruumis on esillä Keminmaan Vanhassa kirkossa. Tätä tarinaa halusimme korostaa myös some-kampanjoissamme.

Keväisen #JonathanSuomeen -kampanjan tavoitteena oli, nimensä mukaisesti, saada Jonathan kiertueelle Suomeen. Tänä syksynä tuo tavoite saavutettiin, kun Jonathan matkusti juurilleen Suomeen kiertueelle. Luonnollisesti ryhdyimme jälleen yhteistyöhön Jonathanin kanssa. Tällä kertaa tavoitteenamme oli saada potentiaaliset fanit Suomen kiertueen keikoille sekä ihmiset tutustumaan Jonathanin musiikkiin.

Haasteenamme oli, miten tuoda suomalaiselle yleisölle lähes tuntematon artisti tutuksi. Pitäisi tehdä jotain herättelevää, uutta ja erilaista. Artisteja on some täynnä, joten miten onnistuisimme erottumaan massasta? Totesimme, että meidän on tarjottava yleisölle jotain extraa Jonathanin musiikin lisäksi. Päätimme hyödyntää Jonathanin some-aktiivisuutta, heittäytymiskykyä sekä hänen tunteita herättävää, suomalaista tarinaansa.

blogi_jonathan

Pyysimme somessa Jonathanin kohderyhmää haastamaan hänet tekemään suomalaisuuteen liittyviä tehtäviä, jotta hän pääsisi lähemmäs omia juuriaan ja oppisi ymmärtämään paremmin suomalaisia tapoja. Kampanjan postaukset kirjoitettiin suomeksi ja kohdennettiin suomalaiselle yleisölle maksullisen mainonnan avulla. Jotta yhtäkkinen kielenvaihdos ei olisi aiheuttanut hämmennystä Jonathanin fanien keskuudessa, päätimme esittäytyä julkaisuissa Jonathanin some-tekijöinä.

Haasteita tuli yleisöltä runsaasti, joista mainittakoon mm. sauvakävelyn, nahkiaisen syömisen ja katusoittamisen Kolmen Sepän Patsaalla. Haastesuoritukset kuvattiin Jonathan Rundmanin Facebook-sivuille, jossa videot onnistuivat sitouttamaan kohderyhmäänsä keräten runsaasti reagointeja sekä tuhansia katselukertoja.

Yksi haasteista tapahtui Hurja Median Suuressa some-keskustelussa Musiikki & Media -tapahtumassa. Keskustelun moderaattorit, YleX:n Poikelus ja Hätönen haastoivat Jonathanin vetoamaan yleisöönsä ja bookkaamaan itselleen keikan improvisoidun laulun avulla. Alle puolessa tunnissa 45 Special tarjosi Twitterissä Jonathanille keikkaa Ouluun! Valitettavasti keikka siirtyi logistisista syistä tulevaisuuteen, mutta onnistuimme todistamaan jälleen, että somen voima on suuri.

blogi_jonathan1

Kuva: Musiikki & Media

 

Some-kampanjamme herätti kiinnostusta myös perinteisessä mediassa: “Kerrankin aidosti kiinnostava taustatarina”, kirjoitti Rumba. Lisäksi artikkeleita kirjoitettiin mm. Pohjalaiseen, Pohjankyröön sekä Loimaan Lehteen. Jonathan pääsi myös radioaalloille Yle Vegassa ja Radio Deissä.

Onnistunut projekti siis takana päin! Tulokset puhuvat puolestaan, ja kaikista paras fiilis jää, kun myös asiakas on tyytyväinen:

”Smart, energetic, creative and fun social media professionals to work with! Without Hurja Media my tour in Finland would not have happened. If you would like to network, do business and introduce yourself to Finnish audiences and media outlets, I recommend that you work with Hurja Media! Hashtag awesome!” -Jonathan Rundman

 

Näillä eväillä kohti loppuvuotta ja uusia some-promoja!

 

-Annukka

24.10.2016

Hurja Media Oy | Y-tunnus: 2661687-4

Top