someakatemia_helsinki

Circulation Oy löysi syyn somemarkkinoinnille #someakatemiasta

Somessa pitäisi näkyä ja kuulua, mutta miten päästä alkuun? Näin vantaalainen kierrätyspalveluihin erikoistunut Circulation Oy pohti vielä vuosi sitten. Loppuvuonna 2016 Circulationin Mirva Rajala aloitti kahdeksan kuukautta kestävässä #someakatemia-valmennuksessa. Nyt Facebook-mainonta sujuu kuin tanssi, LinkedInin käyttö on aloitettu ja yritysblogikin on pian starttaamassa. Haastattelimme Rajalaa hänen #someakatemia-kokemuksestaan.

Ennen #someakatemia-valmennusta Circulationilla oli kokeiltu hieman Facebookin maksullista mainontaa. Tekeminen oli kuitenkin alkutekijöissään ja säännöllisyys puuttui. Rajalan mukaan alussa sitä saattoi kyseenalaistaa, miten betonimursketta kierrättävä yritys voisi edes hyötyä #someakatemiasta.

“Pian kuitenkin tajusin, että ihan kaikki alat hyötyvät #someakatemiasta. Parasta oli se, että #someakatemian myötä saimme somemarkkinoinnin kunnolla aloitettua. Jos emme olisi osallistuneet, olisi aloittaminen varmasti jäänyt tai lykkääntynyt”, hän sanoo.

Vaikka Rajalalla oli jo jonkin verran tietämystä somemarkkinoinnista, pääsi #someakatemiassa hänen mukaansa omaa osaamistaan syventämään. Nyt maksullisen mainonnan avulla saatuja lukuja on ilo tarkastella.

“Luulin tietäneeni somemarkkinoinnista paljon. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten paljon #someakatemia avasi uusia mahdollisuuksia. Nyt olemme saaneet Facebookin maksullisen mainonnan avulla tosi hyviä tuloksia aikaan”, Rajala iloitsee.

Circulation_Facebook

Ennen #someakatemia-valmennusta kartoitetaan kunkin osallistujayrityksen lähtötaso. Näin valmennuksesta saadaan räätälöityä sopiva paketti, jossa huomioidaan jokaisen osallistujan osaamistaso. Vaikka Rajalalla oli jo jonkin verran perustietämystä pohjalla, kiittelee hän perusteellista valmennusta.

“Jokainen kanava käytiin todella hyvin läpi, joten kaikilta osa-alueilta tuli runsaasti uusia oppeja. Meille tärkeimmät opit olivat Facebookin maksullisen mainonnan mahdollisuudet ja se, miten yritysblogia voi hyödyntää.”

Mirva Rajala kertookin kirjoittaneensa vapaa-ajallaan pitkään henkilökohtaista blogia, mutta #someakatemian yritysblogeja käsittelevällä valmennuskerralla hän oppi, miten yritysblogit eroavat henkilökohtaisista blogeista. Seuraava askel Circulationin somemarkkinoinnissa onkin yritysblogin lanseeraaminen.

 

Uusia näkökulmia muilta ryhmäläisiltä

#someakatemia on pitkäkestoinen intensiivivalmennus. Tapaamisia on parin viikon välein, kahdeksan kuukauden ajan, joten valmennus vaatii osallistujaltaan sitoutumista. Rajalan mukaan säännölliset tapaamiset olivat vain hyvä juttu: näin some pysyi jatkuvasti mielessä eikä opit päässeet unohtumaan.

“Säännöllisyys ja suunnitelmallisuus onkin ollut yksi tärkeimmistä asioista, jotka opin #someakatemiassa. Nyt aikataulutan kalenteriin viikoittain ajan somelle, jolloin ajastan Facebook-julkaisut kerralla. Se säästää paljon aikaa ja julkaisut tulee varmasti tehtyä.”

#someakatemian valmennusryhmät koostuvat osallistujista eri aloilta. Circulationin kanssa samassa ryhmässä olivat muun muassa syöpäsairaita lapsia tukeva järjestö (Lue Sylva ry:n #someakatemia-kokemuksesta), tilitoimisto ja kulttuuritalo. Mirva Rajalan mukaan eri aloilta tulevat osallistujat olivat vain positiivinen juttu.

“Oli hauska kuulla, miten muissa yrityksissä somea tehdään ja samalla sai omaan tekemiseen myös aivan toisenlaisen näkökulman. Monesti yksin tehdessä sitä ajattelee vain sitä omaa juttua, joten oli hienoa kuulla myös muiden mielipide”, hän sanoo.

Tässä vaiheessa on selvää, että #someakatemia sopi Circulationille. Mutta millaiselle ihmiselle ja yritykselle #someakatemia sitten sopii? Rajalan mukaan kenelle tahansa.

“Jos meidänkin ala sopii #someakatemiaan, niin sitten sopii mikä tahansa. #someakatemia oli meille tosi hyödyllinen ja voin omasta puolestani suositella lämpimästi kaikille alasta riippumatta”, hän summaa.


Kiinnostuitko #someakatemiasta? Seuraavat ryhmät starttaavat Helsingissä ja Tampereella loka- ja marraskuussa! Lue lisää #someakatemiasta ja käydään kaffella! 

Tarmokasta syksyä kaikille!

 

-Annukka

4.9.2017

Hurja Media Oy | Y-tunnus: 2661687-4

Top